Lapset

Noniin, kai se on aika taas päivitellä tätäkin blogia...

Lasten suustahan sen totuuden perinteisesti kuulee. Ja koska itsellä on tuo kolmivuotias poitsu, niin niitä totuuksia kuulee joskus enemmän kuin tarpeeksi :) Oma tenavahan on siis koko elämänsä käytännössä tuntenut vain sairaan isän, joten osaa asiaan suhtautua luonnollisesti. Välillä vähän turhankin luonnollisesti, heh. Hänellehän eivät tietenkään erilaiset apuvälineet ole mitenkään outoja. Ne ovat enemmänkin hauskoja leluja. Isän pyörätuoleilla tulee tietenkin suvereenisti ajeltua, kepillä saa pikkuautot näppärästi pois sängyn alta sen jälkeen kun ne ovat sinne tippuneet moottorisängyn avulla tehdyltä maastoajoradalta jne. Apuvälineisiini kuuluu myös matkasorsa, eli kuminen pussukka, joka on pelastanut autoillessa housuni ja penkin useampaan kertaan. Yllättäen sitä kun ei niin vain hilpaistakkaan pusikkoon kuselle. No, tämäkin on siis tuttu esine poitsulle, joten sen käytössä ei häen mielestään ole mitään ihmeellistä. Joten eräänä päivänä kun olimme leikkipuistossa olleet jo pari tuntia, alkoi tietenkin rakko ilmoitella täyttymisestään. Jälkikasvu pisti tietenkin armottomasti hanttiin, kun ilmoitin että pitäisi mennä kotiin. Sanoin että iskällä alkaa olla pissahätä ja pitäisi päästä vessaan. Johon poika: "No, pissaa pussiin!" Ja painui takaisin kiipeilytelineelle...